Tietoa alueesta Kreeta
Johdanto
Kreeta on Kreikan suurin saari, ja monien mielestä se on myös kaunein. Saari on muodoltaan pitkä: itä-länsisuunnassa mitattuna saari on 260 kilometriä pitkä ja pohjois-eteläsuunnassa sen levein kohta on 60 kilometriä leveä. Saaren kapein kohta on vain 12 kilometrin levyinen.
Turistien suosimat rannat sijaitsevat saaren pohjoisrannikolla; etärannikko on enimmäkseen kivikkoista. Vuoristoinen Kreeta tunnetaan myös sen syvistä rotkoista. Kreetalta löytyy maailman kapein rotko, Samaria, joka on paikoittain ainoastaan neljä metriä leveä.
Väestö
Kreetalla asuu 650 000 ihmistä. Saaren suurin kaupunki on sen pääkaupunki Heraklion, jossa asuu noin 150 000 ihmistä.
Sijainti
Kreeta sijaitsee Välimeressä, noin 160 kilometriä Peloponnesokselta kaakkoon ja noin 300 kilometriä Libyasta pohjoiseen. Saari on hyvin vuoristoinen, ja sen korkeimmat vuoret ovat Psiloritis (2 456 m) ja Pahnes (2 453 m). Pääkaupunki Heraklion sijaitsee saaren pohjoisrannikolla.
Talous
Kuten muualla Kreikassa, myös Kreetan talous perustui ennen lähinnä maanviljelyyn. Asiat ovat kuitenkin muuttuneet, ja nykyään saaren tärkein tulonlähde on turismi. Maanviljely ei ole kuitenkaan hävinnyt kokonaan; Kreetalla viljellään oliiveja, ja myös suuri osa pakkauksesta ja tuotannosta (esimerkiksi oliiviöljy) tapahtuu saarella. Kreetalla viljellään myös jonkin verran sitrushedelmiä.
Lentokentät
Kreetan tärkein lentokenttä, Nikos Kazantzakis, sijaitsee viisi kilometriä pääkaupunki Heraklionista itään. Kreetalla on myös toinen pienempi lentokenttä, Hanian lähellä oleva kansainvälinen lentokenttä. Edellä mainittu lentokenttä sijaitsee saaren länsiosassa, noin 140 kilometrin päässä Heraklionista. Suunnitelmissa on vaihtaa Heraklionin lentokentän paikkaa, sillä se sijaitsee nykyään liian lähellä kaupunkia.
Julkinen liikenne
Bussiliikenne on Kreetalla erittäin hyvä. Bussit kulkevat usein ja yleensä aikataulussa. Bussit saattavat joskus poiketa viralliselta reitiltään matkustajan pyynnöstä. Kreetalla on myös paljon takseja mutta vuokra-autolla saareen tutustuu parhaiten.
Liikenne ja pysäköiminen
Kreetan tiet ovat yleisesti ottaen hyvässä kunnossa, varsinkin pohjoisrannikolla. Sisämaassa kulkevat tiet ovat usein mutkaisia, kapeita ja joskus hiekkateitä. Tämä kannattaa ottaa huomioon, sillä vakuutusyhtiöt eivät yleensä korvaa vuokra-auton pohjaan irtokivistä aiheutumia vahinkoja!
Lisäksi on hyvä tietää, että pienemmissä kaupungeissa huoltoasemat menevät kiinni kello 19.00. Monet huoltoasemat ovat kiinni sunnuntaisian sekä pyhinä. Ole tarkkana, että tankissa on bensaa tarpeeksi!
Hotellit
Kreetalla on valtava määrä hotelleja, asuntoja, vierastaloja ja muita majoitusvaihtoehtoja. Suurin osa majoitusvaihtoehdoista löytyy saaren pohjoisrannikolta, mutta ei etelärannikoltakaan ole vaikea löytää huonetta.
Ulkoiset lähteet
Lisätietoa Kreetasta voi hakea Googlesta ja seuraavilta Internet-sivuilta: