Tietoa alueesta Samos
Johdanto
Kreikkalainen Samoksen saari tunnetaan maailmalla siellä valmistettavasta makeasta muscat-viinistä. Samoksella on useita viinitiloja, joilla vieraillessa kannattaa maistaa kyseistä viiniä. Saaren keskellä kulkee vuoristojono, jonka korkein huippu on Kerkis (1434 m). Vanhat Pythagorionin ja Ireonin kaupungit löytyvät Unescon maailmanperintölistalta. Pythagorion tunnetaan kreikkalaisen matemaatikon ja filosofin Pythagoraksen synnyinpaikkana.
Väestö
Samoksella asuu melkein 35 000 ihmistä.
Sijainti
Samos sijaitsee Aigeianmeren itäosassa, lähellä Turkin rannikkoa. Saaren ja Turkin mannermaan erottaa ainoastaan puolitoista kilometriä leveä salmi. Samos on länsi-itäsuunnassa 43 kilometriä ja pohjois-eteläsuunnassa 13 kilometriä pitkä. Saaren pääkaupunki, Vathy (tunnetaan myös nimellä Samos) sijaitsee saaren koillisosassa.
Talous
Maanviljely ja matkailu ovat paikallisen talouden tukipilareita. Tärkeimmät maanviljelytuotteet ovat viinirypäleet (ja niistä valmistettava muscat-viini), hunaja, oliivit (ja oliiviöljy), sitrushedelmät ja viikunat.
Lentokentät
Saaren lentokenttä sijaitsee neljä kilometriä Pythagorian kaupungista länteen, Samoksen etelärannikolla. Lentokentältä pääsee helposti saaren pääkaupunkiin sekä luoteisrannikolla sijaitseviin suosittuihin rantakohteisiin (upeamaisemainen tie kulkee suoraan saaren läpi).
Julkinen liikenne
Saarella on julkisen liikenteen busseja, mutta ne kulkevat epäsäännöllisesti ja ainoastaan arkisin. Autonvuokraus kannattaa, jos haluaa nähdä myös muuta kuin hotellin viereisen rannan. Lisäksi saarelta on lauttayhteyksiä muille kreikkalaisille saarille ja Piraeukseen (Ateenaan).
Liikenne ja Pysäköinti
Suuremmissa kaupungeissa ja turistikohteissa on kiellettyä parkkeerata keltaisella viivalla merkitylle alueelle. On hyvä muistaa, että tiet saattavat olla hyvinkin kapeita ja mutkat jyrkkiä. Maanteillä kannattaa varoa kuoppi a ja äkkijyrkkiä mutkia. Teillä saattaa tulla vastaan myös lammas- tai vuohilaumoja.
Hotellit
Kuten tyypilliseltä turistisaarelta voi odottaa, ei Samoksella ole pulaa hotelleista tai muista majoitusmuodoista. Hinnat ovat kuitenkin matkailusesongin aikaan (toukokuusta syyskuuhun) huomattavasti korkeammat kuin muina vuodenaikoina. Majoitus kannattaa varata hyvissä ajoin etukäteen, jos aikoo matkustaa Samokselle juuri edellä mainittuina kuukausina.
Ulkoiset lähteet
Lisätietoa Samoksesta voi hakea Googlesta ja seuraavista lähteistä: