Tietoa kaupungista Haugesund

Autonvuokraus Haugesund
Esittely
Norjalainen Haugesundin kaupunki on manio tukikohta Norja länsirannikon vuonoihin tutustumista varten. Kaupunki on kuuluisa myös sen vanhasta arkkitehtuurista ja sen vuotuisesta filmifestivaalista.
Väestö
Noin 50 000 ihmistä asuu itse kaupungissa ja koko Haugesundin kaupunkialueella asuu 100 000 ihmistä.
Sijainti
Haugesund sijaitsee Norjan lounaisosassa, isojen Bergenin (pohjoiseen Haugesundista) ja Stavangerin (etelään kaupungista) välissä.
Talous
Aikaisemmin kaupungin pääelinkeino oli sillin kalastus. Silloin lähistön vesillä eli paljon sillejä - nykyään ei enää. Tänä päivänä Haugesundin talous, kuten monen muun rannikkokaupungin, on sidoksissa öljyn pumppaamiseen Pohjanmeren pohjoiskolkista. Turismilla on myös kasvava rooli .
Lentokentät
Haugesund Karmøyn lentokenttä sijaitsee seitsemän kilometriä lounaaseen kaupungista. Scandinavian Airlines SAS hoitaa lähes yksinomaan kaikki kotimaan lennot ja useat halpalentoyhtiöt käyttävät kenttää Euroopan lentoja varten. Kentälle pääsee helposti vuokratulla autolla, kaupungin keskustasta seuraa päätie 47:ää ja valitse Vägen kohdalla tie numero 518. Tie kentälle on selkeästi viitoitettu.
Julkinen liikenne
Kaupungilla on hyvä julkisen liikenteen bussiverkosto, jota ylläpitää Kolmbus-yhtiö. Bussiyhteys muihin kaupunkeihin, kuten Bergeniin ja Stavangeriin järjestyy Kystbussenin ansiosta. Kaupungista on myös lauttayhteys muihin kohteisiin rannikolla.
Liikenne ja parkkeeraus
Vuokra-auto on ideaalinen tapa tutusta Haugesundiin ja ympäristöön. Muista, että monilla Norjan valtateillä täytyy maksaa tietullimaksua.
Hotellit
Haugesundissa on useita hotelleja. Voit myös yöpyä guesthouseissa tai neljän tähden hotellissa. Aivan Haugesundin sinulla on myös mahdollisuus yöpyä majakassa - aivan erityinen kokemus!
Lisätietoa
Jos tarvitset lisätietoa Haugesundista suosittelemme Googlen lisäksi seuraavia lähteitä: