Tietoa kaupungista Cannes

Autonvuokraus Cannes
Johdanto
Cannes oli joskus pieni ja hiljainen kalastajakylä. Nykyään kaupunki on hienostunut merenrantakohde, joka tunnetaan parhaiten siellä vuosittain järjestettävien elokuvajuhlien loisteesta. Jotkut pitävät Cannesia sopivana ainoastaan matkailijoille, joilla on paksu lompakko. Vaikka monet hotellit ja ravintolat ovatkin kalliita, löytyy Cannesista myös halvempia vaihtoehtoja.
Cannesin keskustan rannat ovat yleensä yksityisiä. Kaupungin itä- ja länsipuolella olevat rannat ovat julkisia mutta ne ovat usein hyvinkin täynnä.
Väestö
Kaupungissa on yli 70 000 asukasta.
Sijainti
Cannes sijaitsee Etelä-Ranskassa, Välimeren rannalla. Kaupunki sijaitsee Nizzan (koillisessa) ja St. Tropez'n välissä (lounaassa).
Talous
Paikallinen talous on suurimmassa määrin riippuvainen turismista sekä kaupungissa järjestettävistä festivaaleista, messuista ja konferensseista. Elokuvafestivaalien lisäksi Cannesissa järjestetään muun muassa tärkeät Mipcomin tv-messut ja Midemin musiikkiteollisuuden messut.
Kaupunkia ympäröivästä alueesta on kehittynyt huipputekniikkayritysten keskus. Satelliittijärjestelmiä kehitetään Cannes Space Centerissä.
Lentokentät
Suurin osa Cannesiin tulijoista saapuvat Nizzan lentokentälle, joka sijaitsee noin 20 minuutin päässä kaupungista. Lentokentän virallinen nimi on Aéroport Nice Côte d'Azur. Lentokentälle pääsee helposti vuokra-autolla: Cannesista tultaessa pitää ajaa ensin A8-tietä ja sitten N99-tietä lentokentälle. Cannesissa on myös oma lentokenttä.
Julkinen liikenne
Cannesissa on erinomainen julkinen bussiliikenne. Useat eri linjat liikennöivät kaupungissa päivällä 15 minuutin välein.
Liikenne ja pysäköinti
Cannesiin johtavan rannikkotien (A8) liittymä on usein ruuhkainen. Cannesiin pääsee myös muuta kautta, mutta ensin pitää tuntea tiet. Sama pätee myös moniin kaupungin keskustan yksisuuntaisiin katuihin. Cannesissa on monta pysäköintihallia, jonne voi parkkeerata vuokra-auton. Muutama vinkki: Fontvillen parkkihalli (satamassa) sekä Palais des Festivalesin ja Grey d'Albionin hotellin alla olevat maanalaiset parkkihallit.
Hotellit
Cannesissa on laaja majoitusvalikoima. Korkeamman hintaryhmän hotelleja on paljon, mutta etsimällä (ja varaamalla hyvissä ajoin etukäteen) Cannesista löytyy myös halvempia vaihtoehtoja. Cannesissa on myös tarjolla vuokrattavia huoneistoja, jotka löytyvät Cannesin leirintäalueen lähistöltä.
Ulkoiset lähteet
Lisätietoa Cannesista voi hakea Googlesta ja seuraavista lähteistä: