Tietoa kaupungista Nantes

Autonvuokraus Nantes
Johdanto
Vaikka Nantes tuhoutuikin pahasti toisessa maailmansodassa, on siellä paljon kaunista nähtävää. Kaupungin vanhassa keskustassa on vaikuttava Nantesin katedraali sekä Bretagnen herttuan linna, jossa toimii nykyään kansallismuseo. Lisäksi Nantes on Jules Vernen syntymäkaupunki, ja hänen Loirejoen Île Feydeaun saarella sijaitseva koti on nykyään nähtävyys.
Väestö
Kaupungissa on melkein kolme miljoonaa asukasta.
Sijainti
Nantes sijaitsee Loirejoen varrella Länsi-Ranskassa. Kaupunki sijaitsee lähellä Atlantin rannikkoa. Vaikka Kaupunki ei virallisesti kuulu Bretagneen, on Nantes kuitenkin bretonikaupunki, sillä monet asukkaat puhuvat bretonia.
Talous
Nantes on aina ollut tärkeä satamakaupunki. Satama oli ennen kaupungin keskustassa mutta nykyään se sijaitsee lännempänä, lähellä St. Nazairea. Satama on nykyään yksi Ranskan suurimmista raaka-aineiden ja öljyn tuontisatamista. Täten se on myös yhteydessä öljynjalostamoihin ja kemianteollisuuteen. Laiva- ja konepajateollisuus sekä elintarviketeollisuus ovat muita paikallisen talouden tukipilareita.
Lentokentät
Nantes Atlantiquen kansainvälinen lentokenttä sijaitsee kahdeksan kilometriä kaupungista etelään. Tämä lentokenttä on Länsi-Ranskan suurin, ja sieltä on lentoja useisiin Ranskan ja Euroopan kaupunkeihin.
Lentokentälle pääsee helposti vuokra-autolla: Nantesin kehätieltä pitää kääntyä Porte de Grand Lieun liittymästä.
Julkinen liikenne
Nantesissa on erinomainen julkisen liikenteen järjestelmä, joka koostuu raitiovaunuista (kolme linjaa), busseista ja niin sanotuista Navibusseista (lauttoja).
Liikenne ja pysäköinti
Vaikka suurimmalla osalla Nantesin historiallisen keskustan kaduilla voi liikkua ainoastaan kävellen tai polkupyörällä, on vuokra-autolla ajaminen muissa kaupunginosissa helppoa. Nantesissa ja sen ympäristössä on useita parkkihalleja. Vuokra-autolla kannattaa tutustua Nantesin kaupungin ulkopuolella oleviin nähtävyyksiin. Esimerkkinä Carnacin esihistorialliset pitkäkivet (menhirit), kivipiirit ja hautakummut. Myös Lorientin, Vannesin ja La Baulen kaupungit ovat vierailun arvoisia. La Baulen merenrantakaupunkiin pääsee helposti vuokra-autolla: aja N165-tietä luoteeseen ja käänny Savenayn kohdalla oikealle, jotta pääset länteen kulkevalle D773-tielle. Guérandes on keskiaikainen linnoitus. Kaupungissa on suolatasankoja ja suolanvalmistuksen museo.
Hotellit
Kaupungissa on hyvä majoitustarjonta. Nantesista löytyy enimmäkseen keskitason hotelleja, mutta myös halvempia/kalliimpia vaihtoehtoja on tarjolla. Nantesin lähellä on monta leirintäaluetta.
Ulkoiset lähteet
Lisätietoa Nantesista voi hakea Googlesta ja seuraavista lähteistä: